perjantai 24. marraskuuta 2017

Pidetään lasten ja nuorten etu päällimmäisenä mielessä vuoden jokaisen päivänä!

Pidetään lasten ja nuorten etu päällimmäisenä mielessä vuoden jokaisen päivänä!


Myös Havukosken koulussa vietettiin tänään Lapsi mukaan töihin –päivää. Havukosken koulu oli mukana ensimmäistä kertaa. Valtakunnallisesti teemapäivän suunnittelua koordinoi Lapsiasiavaltuutetun toimisto yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Lisää voit lukea os. www.lapsimukaantoihin.fi
Lapsi mukaan töihin –päivän ajatuksena on tutustuttaa lapsia ja nuoria siihen, mitä vanhemmat ja muut läheiset oikein tekevät työpaikallaan päiväsaikaan. Moni lapsi ja nuori ei oikein käsitä mitä se työnteko oikeasti on. Teemapäivän aikana työyhteisöt pääsevät samalla tutustumaan työntekijöidensä lapsiin.
Edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi päivä samalla myös alleviivaa sitä, että mukana olevat työyhteisöt ja yksityishenkilöt kokevat lapsen oikeudet sekä lasten ja nuorten huomioimisen ensiarvoisen tärkeäksi.
Meillä Haviksella päivä sujui kivasti. Meillä oli mukana vain alle kouluikäisiä lapsia, sillä kouluikäisille työntekijöidemme lapsille kouluvierailu ei olisi varmastikaan ollut kovinkaan kiinnostava juttu. Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.
Oli todella mukava nähdä kuinka koulun oppilaat vastaanottivat nuoret vierailijat oppitunneilla, koulun käytävällä ja ruokailussa. Porukan pienintä kannettiin sylissä, ja kaikki lapset huomioitiin monin eri tavoin.
Koulun käytävillä oli myös poikkeuksellisen rauhallinen tunnelma. Kielenkäyttö siistiytyi, minkä lisäksi meno oli muutenkin hämmentävän seesteinen.
#lapsimukaantöihinpäivä on kuitenkin vain yksi päivä vuodessa. Toivon, että me aikuiset jaksamme pitää lasten ja nuorten edun mielessämme myös vuoden muina päivinä toimien lasten etua ja oikeuksia ajatellen. Nyt ja tulevaisuudessa.
Olipahan hieno päivä. Ensi vuonna uudestaan.


Kuvassa osa Havukosken koulun päivään osallistuneista työntekjöidemme lapsista. 


#LMTpäivä
#lapsimukaantöihinpäivä