Kuinka huolissaan pitää olla?

 

Kuinka huolissaan tässä pitää olla?
 

Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten viimeisen blogitekstini julkaisemisen. Aikaa on kulunut itse asiassa vain kaksi vuotta, mutta paljon on matkalle sattunut. Havukosken koulu on palannut peruskorjattuun #UusiHavis koulurakennukseen, henkilökohtaisessa elämässäni merkittävimpinä tietenkin oma ikääntymisen rajapyykin saavuttaminen sekä esikoistyttäreni hautaan saattelu. Viimeisimpänä nyt jo vuoden verran jatkunut kärvistely tämän penteleen koronan kanssa.    

Edellisen blogitekstini kirjoittamisen aikaan Havukosken koulu toimi väistötiloissa Tikkurilassa. Odotimme tuolloin kovasti pääsyä uusiin peruskorjattuihin tiloihin. Nyt olemme uudessa rakennuksessa jo toista lukuvuotta, joten kokemuksia tiloista alkaa jo kertyä. Uusien tilojen kokemuksista ja soveltuvuudesta peruskoulukäyttöön oli tarkoitus kirjoittaa laajasti jo aiemmin, mutta tuossa aiemmin mainituista syistä voimat ja aika eivät tähän ole riittäneet. Näistä toivottavasti lisää tuonnempana.

Tässä kirjoituksessani keskityn muutamiin korona-pandemian tuomiin ajankotaisiin työssäjaksamisen haasteisiin. Työssäjaksamisella tarkoitan tässä sekä henkilökunnan että opiskelijoiden näkökulmaa. Valitettavan usein nämä asetetaan julkisessa keskustelussa vastakkain. Tämä vastakkainasettelu harmittaa itseäni hyvin paljon.

Itse haluaisin jakaa näkemystä, jonka mukaan minun hyvinvointini on myös sinun hyvinvointiasi. Opetusalalla ei opettajan ja oppilaan hyvinvointia voida mielestäni erottaa toisistaan.

 

Kuinka opetushenkilökunta jaksaa pandemian aikana?

Henkilökunnan huoli sekä omasta että lähimmäistensä terveysturvallisuudesta on pandemian tämänhetkisessä tilanteessa erittäin suuri. En usko, että meillä Havukosken koulussa on tällä hetkellä yhtään aikuista, joka ei tavalla tai toisella peilaisi kaikkea päivittäistä tekemistään koronaan.  

Viranomaisten ajoittain hyvinkin ristiriitaisten ohjeiden mukaan toimittaessa luottamus on ollut koetuksella. Rehtorina on ollut ajoittain hyvin vaikeaa motivoida ja ohjata työskentelyä jonkun opettajamme ollessa selvästi ylikuormittunut koronatilanteesta ja oman jaksamisensa äärirajoilla. Koemme kaikki koronatilanteen hyvin eri tavoin. Vaikka varmasti kaikki kannamme yhtälaisesti huolta tilanteesta ja sen kehittymisestä, aikaansaa korona meissä hyvin erilaisia tunnereaktioita. Osalla henkilökunnasta kuuluu terveydellisistä syistä koronaviruksen kannalta ns. riksityhmään. Elämäntilanteemme ovat lisäksi toisistaan poikkeavia. Osalla saattaa esimerkiksi olla vakavaan riskiryhmään kuuluvia lähiomaisia, jolloin jokainen koronauutinen tulee luonnollisesti luonnollisesti huomattavasti lähemmäksi omaa arkea.

Maskit: Onko ne haitallisia, pitääkö käyttää, kenen pitää käyttää, onko se nyt siis ”vain” suositus vai määräys? Meillä Havukosken koulussa päädyttiin suosittelemaan henkilökunnalle maskin käyttöä esim. huoltajatapaamisissa jo ennen kuin siitä tuli varsinaisesti ohjeistusta ja ns. maan tapa. Koimme, että turvallisuusriskit olivat niin ilmeisiä. Samoin suosittelimme (sanamuotomme taisi olla muistaakseni ”kehotamme”) myös koulussamme opiskeleville kuutosluokkalaisille maskin käyttöä jo reilusti ennen asiasta tullutta vahvistettua määräystä.

Meillä Havukosken koulussa koko henkilökunta käyttää tällä hetkellä maskia. Tästä olen todella ylpeä, sillä asian laita ei ole kuulemma kaikkialla sama. Henkilökohtaisesti en nimittäin voi ymmärtää maskin käyttämättömyyttä ja minkäänlaista vastuuttomuutta kanssaihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Lääketieteen asiantuntijoiden viimeaikaisten lausuntojen perusteella taitaa lisäksi olla aika vähän sellaisia syitä, joissa maskin käytölle olisi olemassa jokin todellinen lääketieteellisesti perusteltavissa oleva hyväksyttävä terveysperuste. Maskeihin liittyvänä kliimaksina haluan mainita vastaan tulleen perustelun oppilaamme maskin käyttämättömyydestä. Selitys oli, että kun ”kyseessä on meidän vakaumus”. Ihan oikeasti?  ”Stupid is as stupid does”, kuten Forrest Gump takavuosina osuvasti tokaisi.

Kouluissa työskenteleviä on suuresti ahdistanut tietenkin myös se, että käytännössä ei koulutasolla pystytä huolehtimaan riittävistä turvavälistä ja aikataulujen porrastuksista. Turvavälien pitäminen lasten ja nuorten kanssa työskennellessä on täysin epärealistinen ajatus, minkä kaikki koulutyötä tekevät varmasti tunnistavat. Erityisesti turvavälit korostuvat alakouluissa, missä lapset suorastaan huutavat omien opettajiensa läheisyyttä. Aikatauluja ja oppituntien sekä ruokailujen porrastamisia pystytään kouluissa hallitsemaan siten, että kontaktit pystytään pitämään mahdollisimman pieninä. Mutta joka tapauksessa lyhytaikaisesti samoissa iloissa oleskelee vähintään kymmeniä ihmisiä.

Koronatartunnat ja niistä seuraavat altistumiset ne vasta onkin hämmentävä aihealue. Kuka katsotaan altistuneeksi, millä etäisyyksillä, onko sillä maskilla merkitystä ja miten pitkään on pitänyt olla samassa tilassa? Kuinka menetellään riskiryhmiin kuuluvan opettajan ja oppilaan osalta? Onko etätyö juuri minulle mahdollista? Kuinka kuukausien mittainen etäopiskelu saadaan sujumaan esimerkiksi peruskoulun päättövaiheen oppilaalla?

Altistuneet laitetaan luonnollisesti karanteeniin, ovat siten oikeutettuja etäopetukseen. Osa luokasta ja oppilaista kuitenkin opiskelee lähiopetuksessa. Ei ihan helpoin nakki opettajalle opettaa näitä lähtökohdiltaan kahta tarpeiltaan erilaista ryhmää. 

 

Huoli opiskelijoista on valtava ja kasvaa koko ajan

Pystyn tällä hetkellä nimeämään aivan liian monta eri kouluasteilla opiskelevaa ja uupumisen kynnyksellä olevia tai jo rajan toiselle puolelle lipsahtaneita opiskelijoita. Näitä on perusopetuksessa mukaan lukien oma kouluni, toisella asteella ja jatko-opinnoissa. Tilanne on mielestäni kaikkea muuta kuin hyväksyttävä.

Etäopetus tuo mukanaan osin erityyppisiä haasteita eri kouluasteilla. Korkeakouluopiskelijoilla jää etäopiskelun aikana suurelta osin väliin ainakin minulle itselleni omassa opiskeluelämässäni hyvin tärkeät ryhmäytymiset, yleinen sosiaalinen kanssakäyminen, kaikki perinteiset opiskeluriitit sekä verkostoituminen oman alan opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa.

Monet nuoret ovat muuttaneet opintojen perässä uudelle ja itselleen aivan vieraalle paikkakuinnalle. Nyt he sitten opiskelevat etänä solukämpässään. Yksin, täysin ilman fyysistä kontaktia muihin ihmisiin ja tyystin ilman tarvitsemiaan tukiverkkoja. Todella yksin, ilman sellaista henkilöä, jonka kanssa voisi jakaa arjen ilot ja surut.

Toisella asteella ammattiopinnot eivät etene, jos ammattitaidon kehittymisen kannalta elintärkeitä harjoittelupaikkoja ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla. Esimerkiksi auton vaihdelaatikon vaihtoa ei opi ilman, että pääsee oikeasti pistämään kätensä rasvaan ja tekemään asioita. Kykenevätkö ammattiopinnoista valmistuvat nuoret oikeasti tekemään työtään laadukkaasti? Lukiossa oppilaat joutuvat opiskelemaan kaiken etänä ja ilman lähiopetuksessa syntyviä tärkeitä kasvotusten tapahtuvia keskusteluja opettajan ja opiskelukavereiden kanssa. Suorittamista ilman kasvamista kohti aikuisuutta?

Itselleni tutuin on tietenkin oma hiekkalaatikkoni eli perusopetus. Peruskoulussakin on tällä hetkellä aivan liian monella oppilaalla nähtävissä haasteita pysyä opiskelutahdissa, suoranaista uupumista ja jopa äärimmäisiä ilmiöitä, kuten oppilaiden itsetuhoisten puheiden lisääntymistä. Nämä eivät valitettavasti aina ja ainakaan etäopiskelun alkuvaiheessa näy koulun koulutyön normiarjessa. Me oppilashuollon parissa työtä tekevät kyllä näemme tämän jo nyt. Kehityskulku huolestuttaa suuresti.

On tietenkin myös totta, että osa oppilaista löytää etäopetuksen kautta aivan uudenlaisen roolin, jossa he kykenevät loistamaan ja osoittamaan vahvempaa osaamista verrattuna perinteiseen lähiopetukseen nojautuvaan kouluopetukseen. Itselläni on tästä lukuisia hyvä kokemuksia perusopetuksen osalta. Etäopetus tarjoaa nimittäin erinomaisen työkalun huomioida sellaisia oppijoita, jotka mitä moninaisimmista syistä eivät kykene lyhytaikaisesti opiskelemaan perinteisen lähiopetuksen perinteisin järjestelyin.

Peruskoulun päättövaiheessa, toisella asteella ja erityisesti korkea-asteen opinnoissa mukaan tulevat valitettavasti yleensä suuret aikataulu- ja suorituspaineet, joita nykyinen järjestelmämme vain korostaa.

Osaammeko me koulun opettajat ja muu henkilökunta riittävän hyvin huomioida tätä äärimmäisen poikkeuksellista korona-aikaa opetuksen suunnittelussa, esimerkiksi oppituntien tehtävien  mitoituksessa ja arvioinnissa tai vaikkapa erilaisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden osalta? Pystymmekö riittävästi havaitsemaan oppilaidemme uupumista ja opiskelun etäopiskelun tuomia haasteita? Oma valitettava kokemukseni on se, että emme ole tällä hetkellä tähän valmiita. Iso työ on vielä tehtävänä.

Rehtorina hirvittää se, mitä lasten ja nuorten tulevaisuudessa tulee lähitulevaisuudessa vastaan. Opilliset puutteet ovat suurimmalta osin tuella paikattavissa, mielenterveyteen liittyvät haasteet ovatkin sitten jo huomattavasti vaikeampia taklata.

 

Etäopetus tuo myös mukanaan jotain hyvää

Olen yllä listannut vain muutamia itselleni ensimmäisenä mieleen tulleita pieniä kysymyksiä, jotka kaiken aikaa kurjistuvassa koronatilanteessa edellä kerrotut asiat alkavat muodostua itse asiassa jo varsin suuriksi ja osin jopa perustavanlaatuisiksi kysymyksiksi. Huoleni on tiivistettynä se kuinka kuinka pystymme huolehtimaan opetushenkilökunnan jaksamisesta? Miten huolehdimme kaikkien tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisesta, miten takaamme lapsille ja nuorille korona-aikana heidän ansaitsemansa vakaan ja henkistä kehitystä ja jaksamista tukevan opiskeluympäristön, kuinka huolehdimme viimeistään koronapandemian jälkeen esille nousevista oppilashuollollisista haasteista?

Suomalaisissa kouluissa on kuitenkin tehty erinomaisen hyvää ja suunnitelmallista työtä etäopetukseen valmistautumisessa ja etäopiskelujakson toteuttamisessa. Etäopetus ei todellakaan ole mitään leikkiä, vaan systemaattisesti suunniteltua opettamista ja oppimista. Kouluissa on viime keväästä asti kokeiltu ja saatu kokemuksia, joiden pohjalta on jalostettu suomalisen peruskoulun hyvää etäopettamisen käytäntöä. Itse toivon, että pandemian jälkeenkin etäopiskelun mahdollisuudet jäävät jollain tavalla perusopetuksessakin käyttöön.

Omasta puolestani, Havukosken koulun ja omien lasteni puolesta haluankin kiittää teitä kaikkia koulutus-, opetus- ja kasvatusalalla työskenteleviä. Olen voinut todella suurella ylpeydellä kertoa kollegoilleni ympäri maailman siitä työstä, jota suomalaisissa kouluissa ja harrastustoiminnassa on tehty koronapandemian aikana. Kaikenlaisia besserwissereitä riittää, mutta me arjen puurtajat joudumme aina elämään kulloistenkin ohjeiden mukaan.

Hyvin me vedetään, eikö vaan?

 

 

Arto Martikainen

Havukosken koulun rehtori

arto.martikainen @vantaa.fi

050 3146307

 

Ps. Juuri tällä nimenomaisella hetkellä keskiviikkona 24.3.  erittäin suurta huolta aikaansaa epätietoisuus siitä, miten meillä jatketaan ma 29.3. alkaen. Ymmärrän kyllä tautitilanteen päivä- ja viikkokohtaisen vaihteluin, mutta koulutyön suunnitelmallisuuden kannalta olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää saada tieto siten, että edes muutamia päiviä jää valmistautumiseen. Vaatimukseni ei liene kohtuuton.

 

Ps2. Kuva 80-luvun lopun kultaisilta lukiovuosilta.