perjantai 14. lokakuuta 2016

Miten koulussa oikeasti jaksetaan – kysytään oppilailta ja henkilökunnalta

Miten koulussa oikeasti jaksetaan – kysytään oppilailta ja henkilökunnalta

Työssäjaksaminen ja koulussa viihtyminen on aihepiiri, joka on säännöllisesti keskusteluissa koulujen henkilökuntakokouksissa, tyhy-tiimien asialistoilla, kehityskeskusteluissa, vanhempainilloissa, oppilaskuntatapaamisissa, kahvipöytäkeskusteluissa ja laajemmassa julkisessa keskustelussakin.

Jaksaminen ja erilaisten kuormitustekijöiden kokeminen henkilötasolla on hyvin monisyinen asia. Esim. meillä Havukosken koulussa on varmasti n. 450 erilaista toisistaan jossain määrin poikkeavaa näkemystä ja kokemusta. Sen verran meillä nimittäin on oppilaita ja koulussa työskenteleviä aikuisia yhteenlaskettuna.

Rehtorina näen toistuvasti selviä merkkejä sekä henkilökunnan että oppilaiden liiallisesta kuormituksesta. Tämä saattaa näkyä käyttäytymisen muuttumisena, työtehon laskuna ja muina usein valitettavasti aika vaikeasti havaittavina pieninä hiljaisina signaaleina.

Väkisinkin joudun kysymään: Onko koulutyö nykyään vaativampaa kuin aiemmin? Koulutyön vaativuus on kiistaton fakta. Nykypäivän peruskoulu on raakaa työntekoa sekä oppilaille että henkilökunnalle. Jatkuva kiire ja aikataulujen joustamattomuus, koepäivien kasaantuminen, uuden opetussuunnitelman käyttöönoton mukanaan tuomat muutostarpeet, luokanohjaajien alati lisääntyvät tehtävät, sisäilmaongelmat ja –oireilu, henkilökohtaisen digiloikkimisen haasteet, toimimaton tietotekniikka, koulun ulkopuolisten yhteiskunnallisten ongelmien heijastuminen kouluun, huoltajien koululle asettamat paineet, yleiset oppilashuollolliset haasteet jne. Kysykääpä vaan keneltä tahansa oppilaalta tai opettajalta. Jokainen vastaaja osaa varmasti listata muutaman omasta näkökulmastaan kenties jo liiankin suureksi paisuneen työhyvinvointia ja jaksamista uhkaavan asian. Kaikki edellä mainitut tekijät kuormittavat koulupäivää ja tekevät siitä ajoittain selviämistaistelun kaltaista puurtamista. Onneksi ylivoimaisesti suurin osa päivistä tarjoaa kuitenkin onnistumisen elämyksiä ja huikeita kokemuksia yhdessä nuorten kanssa.

Työhyvinvoinnin ylläpitäminen työyhteisössä on itselleni tärkeä asia. Uskon vilpittömästi, että monet ongelmista on ratkaistavissa koulutasolla. Oppilaiden ja henkilökunnan on saatava äänensä kuuluviin, ja esille nousseisiin ongelmakohtiin on puututtava. Oppilaiden osallistaminen ja kuuleminen heitä koskevissa asioissa, henkilökunnan yhteissuunnitteluajan systemaattinen käyttö, avoimen keskustelukulttuurin ja toista ihmistä kunnioittavan toimintakulttuurin esillä pitäminen ovat lääke alkuun.

Työolojen arviointi on toivottavasti jokaisessa työyhteisössä jatkuvaa toimintaa. Kuin täsmätilauksena tämänhetkiseen tarpeeseen, laaditaan meillä Havukosken koulussa kuluvan syksyn aikana sekä opiskeluympäristön että työolojen laaja arviointi. Arvioinneissa selvitetään monipuolisesti erilaisia työympäristötekijöitä, fyysisiä kuormitustekijöitä ja henkistä kuormitusta lisääviä tekijöitä. Vantaalla toteutettiin tänä syksynä myös Kunta10-tutkimus, jossa selvitettiin henkilöstön työtä ja työssä tapahtuvia muutoksia sekä niiden vaikutuksia henkilöstön terveyteen ja hyvinvointiin. Samaa työtä tehdään kaikissa vantaalaisissa peruskouluissa. Toivottavasti nämä arvioinnit jaksetaan tehdä huolella, niin meillä kuin muuallakin.

Meillä on siis loppusyksystä käytössämme paljon ajantasaista ja hyödyllistä tietoa siitä, mihin asioihin toivotaan muutosta. Nyt vain kääritään hihat ja ryhdytään töihin.


Havukosken koulussa syksyllä 2016 toteutettava opiskelu – ja työympäristön arviointi

Opiskeluympäristön arviointi
Vaihe 1.
Rehtori esitteli opiskeluympäristön arvioinnin suunnitelman oppilaskunnan hallitukselle 4.10. Yhdessä oppilaskunnan hallituksen kanssa sovittiin, että rehtori laatii arviointikyselyn pohjalta Webropol-kyselylomakkeen.

Vaihe 2.
Webropol-kyselyn toteutus loka-marraskuun vaihteessa. Kaikki koulun oppilaat vastaavat kyselyyn.  

Vaihe 3.
Yhteisöllisen hyvinvointiryhmän kokouksessa 9.11. (YHR) tarkastellaan tehdyn kyselyn tuloksia. Mukana tässä kokouksessa on YHR:n normaalikokoonpanon (henkilökuntajäsenet) lisäksi kutsuttuna oppilaskunnan hallituksen keskuudestaan valitsema työryhmä. Kokouksessa pyritään priorisoimaan esille nousseita asioita, ja aloittamaan myös toimenpiteiden suunnittelu.

Vaihe 4.
Arvioinnin tulokset ja alustavat toimenpide-ehdotukset esitellään oppilaskunnan hallitukselle ja työyhteisölle yt-ajalla. Toimenpideluetteloa voidaan täydentää tässä vaiheessa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moniin esille nouseviin korjaamista vaativiin asioihin vastataan mahdollisimman nopeasti.

Vaihe 5.
Toimenpideluettelo esitellään kaikille oppilaille ja huoltajille.

Vaihe 6.
Keväällä 2017 tehdään välitarkistus, jossa katsotaan, olemmeko pystyneet toteuttamaan arvioinnin pohjalta laaditun toimenpideluettelon.


Työolojen arviointi
Vaihe 1.
Henkilökunta täyttää työolojen arviointilomakkeen marraskuussa. Kyselylomakkeella pyydetään arvioimaan kunkin asiakokonaisuuden kohdalla sitä, onko tilanne hallinnassa vai vaatiiko se toimenpiteitä. 

Vaihe 2.
Johtoryhmä ja yhteisöllinen hyvinvointiryhmä kokoavat opettajien vastaukset. Tulokset käsitellään koko työyhteisön kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa aletaan pohtia myös toimenpiteitä esille nousseiden kuormitustekijöiden korjaamiseksi.

Vaihe 3.
Toimenpiteistä sovitaan työyhteisön kanssa. Toteutus marras-joulukuussa.

Vaihe 4.
Keväällä 2017 tehdään välitarkistus, jossa katsotaan, olemmeko pystyneet toteuttamaan arvioinnin pohjalta laaditun toimenpideluettelon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti