sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tehdään tulevaisuus liikunnallisemmaksi!

Tehdään tulevaisuus liikunnallisemmaksi!

Työntäyteisen syysloman jälkeen oli mukava viimein rauhoittua sunnuntaiaamuna kotona keittiöpöydän ääressä  ja klikata auki Hesarin artikkeli ”Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön”

Ai että mitkä VIBAT!

Kyseinen Hesarin juttu kertoo Lea Törnbergin luomasta LeaDo –mallista. Kehittäjänsä mukaan se osallistaa oppilaat ja opettajat yhteiseen tekemiseen. Kun koulu ei ole pelkkää istuskelua, oppilaiden lihasvoima ja liikkuvuus paranevat. Minunlaiseni liikunta-/urheiluhulluun nämä sanat upposivat kuin kuuma veitsi voihin. Liikunnan lisääminen koulupäivään on itselleni hyvin tärkeä asia. Näen sen sekä kansanterveydellisenä, oppilaiden koulupäivän aikaiseen jaksamiseen että yleiseen hyvinvointiin liittyvänä haasteena.

Hesarin juttu löytyy täältä


Lisää liikkumista kouluikäisille
Olen monen muun kanssa ollut jo vuosia huolissani sitä, etteivät suomalaiset koululaiset liiku riittävästi. Oma perspektiivini on lähinnä yläkouluikäisistä, joista suuri osa ei harrasta lihaskuntoa tai kestävyyttä kehittävää liikuntaa viikkotasolla riittävästi. Koulu, alueen seurat, koti… Kaikki me voimme tehdä osamme näissä talkoissa. Urheiluseurat tarjoavat onneksi nykyään paljon myös ns. matalan kynnyksen liikuntatoimintaa, jonka ansiosta nuoret saadaan liikuntaharrastusten pariin. Hyvä esimerkki tällaisesta matalan kynnyksen liikuntatoiminta järjestävästä seurasta on Koivukylän Palloseura KoiPS.

Olen usein pohtinut sitä, mitä me yläkoulussa voisimme tehdä?
Meillä yläkouluissa on vielä melkoisesti tehtävää liikunnallisen koulupäivän luomisessa:
- avataan koulun liikuntatilat oppilaille aamuisin ennen koulun alkua
- jokaisella välitunnilla on mahdollisuus hyödyntää liikuntatiloja
- välitunneilla on oppilaiden/opettajien ohjaamaa liikuntatoimintaa
- välitunneilla on tarjolla liikunta- ja muuta kerhotoimintaa
- koulupäivän jälkeen oppilaat jatkavat koulupäiväänsä koulun liikuntakerhoissa
jne. jne.
Edellä kuvattu kuulostaa helpolta, mutta käytännön toteutus on hankalaa. Uskokaa pois. On yritetty.


Entäpä nuo tämän kirjoitukseni innoittajana toimineen Hesarin artikkelin mainitsemat oppituntien aikaiset liikuntatuokiot?
Yläkoulun oppilaalta vaaditaan läsnäoloa ja opiskelua oppitunneilla 30h/vko (=1350 minuuttia viikossa). Tuo kokonaisaika on toki jaettu pienempiin kokonaisuuksiin. Esim. meillä Havukosken koulussa oppilailla on pääsäätöisesti 90 min mittaisia opetustuokioita, joskus 45 min. Miettikääpä kuinka moni teistä aikuisista jaksaisi keskittyä itsellenne uusiin, osin vaikeisiinkin ja suurta keskittymistä vaativiin asioihin yhtäjaksoisesti ilman taukoja tuon vaadittavan 90 min ajan? En minä ainakaan. Alkaisi varmasti jo ajatus ja tekeminen harhailla.
Toki tuossa edellä mainitussa kokonaistuntimäärässä olivat mukana myös toiminnallisemmat aineet kuten liikunta, käsityö, kotitalous jne.  Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla näitä taito- ja taideaineita ei kuitenkaan ole enää niin paljon kuin aiemmilla luokilla, sillä akateemisempien oppiaineiden tuntimäärät nousevat hallitsevammaksi.

Vaadimmeko oppilailta jotain sellaista, johon emme itsekään kykenisi?

Liikuntatauko katkaisee mukavasti pitkän opiskelutuokion. Onko se oikeasti keneltäkään pois, jos välillä piipahdamme ulkona jaloittelemassa, vedämme muutaman leuan rekillä, päästämme oppilaat hetkeksi pelaamaan pingistä, pelaamme nopean 5 min. futismatsin tms.? Osa opettajista jo toteuttaakin onneksi tätä.


LeaDo
Moni saattaa sanoa, että olenhan minäkin tuota samaa ajattelut. Siis sitä oppilaiden liikuttamista. Mutta niinpä juuri – mikset toteuttanut? Olen todella onnellinen siitä, että opetusalalta on viimeisen vuoden-parin aikaan nousut esille useampiakin merkittäviä innovaatioita. Toivottavasti osaamme tulevina vuosina nostaa esille vielä nykyistäkin radikaalimpia ideoita suomalaisen koulujärjestelmän uudistamiseksi. Muutama idea on omassakin taskussa muhimassa…

Ei todellakaan pidä ajatella, että nykyinen riittää.  Tehdään tulevaisuus paremmaksi!

Kiitos Lea Törnberg! Tätä lisää.