RENTOUTTAVAA KESÄÄ KAIKILLE LASTEN JA NUORTEN KANSSA TYÖSKENTELEVILLE

RENTOUTTAVAA KESÄÄ KAIKILLE LASTEN JA NUORTEN KANSSA TYÖSKENTELEVILLE

Kiitos kaikille päättyneestä lukuvuodesta 2016-2017!

Taas on yksi lukuvuosi on saatu päätökseen. Oppilaat saatiin kesälaitumille jo kohta kolme viikkoa sitten. Osa opettajakunnasta on piipahtanut koululla erilaisia asioita hoitamassa, koulusihteeri yrittänyt pysyä ajatuksenjuoksuni perässä ja kouluisäntä on tehnyt viimeisiä valmisteluja, jotta voimme laittaa koulun ovet säppiin suunnatessamme itsekin kesälomalle. Nyt on aika sulkea oma kone, ja aloittaa kesäloma.

Päättynyt lukuvuosi oli itselläni järjestyksessään jo 22. Perspektiiviä on siis ehtinyt kertyä. Moni asia on muuttunut matkan varrella, ja suurin osa asioista toki positiiviseen toki suuntaan. Yksi asia minua kuitenkin huolettaa kasvavassa määrin: Kuinka lasten ja nuorten kanssa työtä tekevät jaksavat työssään?

Meillä Havukosken koulussa tehtiin kuluvana lukuvuonna työympäristön arviointi- ja opiskeluympäristön arviontikyselyt henkilökunnalle, oppilaille (https://drive.google.com/file/d/0Byc99yAWK5yedXNJQUhXWFlEdm8/view) ja oppilaiden huoltajille (https://drive.google.com/file/d/0Byc99yAWK5yeTW8zSEx2cVVNWk0/view). Niissä nousi esille monia syvällisemmän tarkastelun arvoisia asioita. Nyt ja aiemmin tekemissämme työhyvinvointikyselyissä nousee aina esille vakavia merkkejä siitä, että henkilökunnan jaksaminen on koetuksella. Työkiire, huoli oppilaiden oppimisesta, henkilökohtaiset kehittymispaineet, kiittämättömyyden ja riittämättömyyden tunne jne. Nämä on otettava vakavasti. Työhyvinvointi tulee mielestäni nostaa nykyistä enemmän keskiöön.

Työ peruskoulussa ei ole helppoa. Joku mainitsee heti pitkät lomat, mutta miettikääpä ihan tosissanne sitä arkea, jossa peruskoulun opettaja tekee työtään. Uuden opetussuunnitelman vaatiman osaamisen hankkiminen, digiloikkiminen, oppilashuollollisten töiden määrän jatkuva ja tuntuva kasvu, alituinen kiire, riittämättömyyden tunne, positiivisten kokemusten vähäisyys jne. Lisäksi meistä jokainen tietää (ja toivottavasti myös tunnustaa) myös sen, että aikuisiän kynnyksellä olevien murkkujen kanssa oleminen ei ylipäätään ole maailman helpoin homma. Uskallanpa väittää, että suurin osa teistä lukijoista on tuskaillut tämän asian kanssa.

Jokainen tarvitsee työssään positiivisia, voimaannuttavia kokemuksia. Itse yritän muistaa tämän, ja jakaa kiitosta aina tilaisuuden tullen. Jälleen päättynyttä vuotta taakse päin peilaten, huomaan kuitenkin, että kiitosta olisi voinut jakaa enemmänkin. Kiittämisen aiheita varmasti oli. Miksi en osannut jakaa kiitosta sillä hetkellä, kun sen paikka olisi ollut?

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että myöskään koulun johto ei työssään juurikaan saa kiitosta. Hieman kärjistäen voisi todeta seuraavaa: Hyvin sujuvat asiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta haasteiden ratkaisemattomuus on rehtorin ja/tai koulu johtoryhmän vika. ”Miksei ne tällekään asialle tee mitään?” Rehtori jää kouluyhteisössä usein ulkopuoliseksi hallintovirkamieheksi, jonka tehtäväksi jää kaiken kuonan vastaanottaminen ja sen perkaaminen. Luokkatyöskentelyn hyvä vire, positiivinen, onnistumisia sisältävä ja yhteisöllistä hyvinvointia lisäävä arki jää rehtorille usein valitettavan vieraaksi.

Mistä siis ne kaikkien tarvitsemat positiiviset ”kiksit”? Kulunut vuosi oli mielenkiintoinen monella tavalla. Omaa tekemisen draivia lisäsi tieto siitä, että Havukosken koulu tullaan peruskorjaamaan lukuvuoden 2018-2019 aikana. Eikä nyt puhuta pelkästä teknisestä perusparannuksesta, vaan myös toiminnallisten muutosten hakemisesta koulurakennuksen tiloja uudella tavalla tarkastelemalla ja rakentamalla. Tulevat vuodet tulevat olemaan ammatillisesti mielenkiintoisia ja haastavia, minkä huomaan lisänneen työmotivaatiotani selvästi. Odotan innolla seuraavaa lukuvuotta.

Olen parin viikon aikana pohtinut sitä, mikä on päällimmäisin ja vahvin muisto lukuvuodesta. Huomaan, että kaikesta hienosta lukuvuoden aikana tapahtuneesta huolimatta ajatukseni palaavat toistuvasti syyslukukauden lopulla tapahtuneeseen koulumme entisen oppilaan kohtaamiseen. Useamman vuoden takainen oppilas tuli tuolloin juttusilleni, pyytäen anteeksi sitä, että oli antanut minulle tappouhkauksen silloin peruskouluaikanaan. Kyseistä asiaa käsiteltiin tuolloin isolla koneistolla, kuten asiaan kuuluu. Poliisikin oli mukana kuvioissa. Arvostan erittäin suuresti sitä, että nyt jo aikuisikään kasvaneella nuorella oli sisua tulla keskustelemaan asiasta henkilökohtaisesti. Respect!

Kävimme mukavan keskustelun kyseisen nuoren nykytilanteesta ja tulevaisuudensuunnitelmista sekä kouluttautumissuunnitelmista. Toivotin hänelle vilpittömästi onnea tulevan elämään. Keskustelun jälkeen olin itse asiassa aika täpinöissäni. Taisin muutamalle ensimmäisenä vastaan tulleelle työkaverille mainitakin asiasta. Ei tässä siis ihan turhaa työtä tehdä. Jumankauta kun tämä on hienoa työtä!

Sinä lasten ja nuorten kanssa työtä tekevä

Työssäsi näet monenlaista: Lasten ja nuorten laiminlyöntiä ja kaltoin kohtelua, vanhempien välinpitämättömyyttä lapsen hyvinvoinnista, valtaisaa itsekkyyttä, voimattomuutta teinikapinan edessä, kyvyttömyyttä asettaa nuorelle rajoja, vanhempien masennuksen oireita, masennuksen suoran vaikutuksen lapsensa elämään, perheiden vähävaraisuutta, päihteidenkäyttöä ja muuta vanhempien voimattomuutta. Oppilaat aika harvoin muistavat myöskään kiittää sinua vaivannäöstäsi, tuntien suunnittelusta ja läsnäolostasi. Olet opettajana (oppilaiden mielestä) usein enemmän häiritsemässä oppilaiden kouluviihtyvyyttä kuin tukemassa sitä.  Lisäksi arkeesi kuuluvat rasismi eri muodoissaan, sovinismi, epärealistiset odotukset jatko-opinnoista jne.

Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevänä koet usein voimattomuuden tunteen. Tiedät yksittäisen nuoren taustalla olevat ongelmat, mutta sinulla ei välttämättä ole suoria mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Yrität vain löytää jonkinlaisen välittömään arkeen helpottavasti vaikuttavan tavan toimia, vaikka tiedätkin, ettei se ratkaise monimutkaista ongelmavyyhtiä.

Huomaathan kuitenkin, että näet myös onnistumisia, oppimista ja vilpitöntä valoa, jota oppiva nuori jakaa ympäristöönsä. Koet hillitöntä nuorten tulevaisuuden toivojen kasvuun ja kehitykseen liittyvää riemukasta valoa. Saat olla mukana kokemassa tuhansien lasten ja nuorten kasvutarinaa iloiten useista pienistä ja suurista onnistumisista. Olet siis myös jossain mielessä etuoikeutettu.

Toivon sinulle jaksamista. Teet mittaamattoman arvokasta työtä päiväkodissa, koulussa, harrastus- ja vapaa-ajantoiminnassa ja erilaisissa muissa lasten ja nuorten elämää koskettavissa tehtävissä.

Saatat olla palkkatyössä toimiva tai vapaaehtoispohjalta lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen ponnistelevat. Teitä kaikkia tarvitaan.

Kiitos sinulle!

Valitettavan harvoin saa kiitosta tekemästäsi työstä. Jonkinlainen outo (suomalainen) perusajatus on nimittäin se, että onnistumisista ei muisteta kiittää, mutta pienet puutteet osataan kyllä osoittaa välittömästi.

Leipänsä voisi hankkia helpommallakin. Teet tärkeää työtä. Puolustusvoimien vuosikymmenen vaihteen rekrytointi-slogania lainatakseni: Teet työtä, jolla on merkitystä. Toivottavasti osaat löytää arjessasi ne työhösi liittyvät positiiviset asiat.

Tulevaisuus on nuorissa. Jokainen tähänastinen sukupolvi on ollut vanhempiaan fiksumpi, tietävämpi ja kykenevämpi. Tähän uskoen ja luottaen haluan toivottaa kaikille menestyksekästä tulevaisuuttaa.

Nyt on aika lomailla. Rentoutua ja ladata akkuja.

Jaksamista ensi lukuvuoteen. Teet tärkeää työtä, kiitos siitä!

Arto Martikainen

rehtori

Havukosken koulu

#opehommat #lapset #kasvatus

Kouluvuoden jännittävin päivä - yhteishaun tulokset tulivat

Kouluvuoden jännittävin päivä - yhteishaun tulokset tulivat

Tämä viikko oli taas yksi peruskouluvuoden tärkeimmistä viikoista. Eilen torstaina 15.6. nimittäin julkistettiin tämän vuoden yhteishaun tulokset. Yhteishaun tulosten julkistamispäivä on jännittävä päivä. Huomaan, että vyötärölle kertyvät vuodetkaan eivät poista sitä kivasti kihelmöivää jännitystä, joka kuplii aina ennen kuin kuulen opinto-ohjaajalta oman koulumme oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin.

Yhteishaun voi ajatella koko peruskoulun aikaisen puurtamisen palkintona. Joku iloitsee, joku joutuu pettymään. Joku pystyi loppupuristukseen ysiluokalla, joku toinen taas alisuoritti. Onnistumisissa on mukava myötäelää, epäonnistumiset tekevät itsellekin aina yhtä kipeää. Iloitsen tänäkin vuona siitä, että Havukosken koulun oppilaista valtaosa pääsi haluamiinsa kouluihin. Osalla natsasi ykkösvalinta, toisilla kakkosvaihtoehto.

Suomen peruskouluissa on ammattitaitoinen opinto-ohjaus. Omassa koulussanikin opinto-ohjaaja yhdessä luokanohjaajien, aineen- ja erityisopettajien kanssa on tehnyt hiki hatussa töitä oppilaiden vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden selvittämiseksi. Joillain on jo seiskaluokalle tultaessa selvää, mihin he ”isona” ryhtyvät, suurella osalla taas ei ole minkäänlaista ajatusta tulevasta. Tukea tarvitsevia oppilaita on tuettu opinnoissa monin eri tavoin. Yleensä lopputulos on hyvä. Käytännössä peruskoulun päättötodistuksen saa 100% oppilaistamme.

Peruskoulun yläluokkien aikana opintoihin kuuluu TET-jaksoja (työelämään tutustuminen). Nämä lyhyet työhön tutustumiset yhdessä erilaisiin koulutus- ja ammattialoihin tutustumisten kanssa auttavat nuoria tekemään todennäköisesti siihenastisen elämänsä suurinta päätöstä, jatko-opiskelupaikan valintaa.

Kiitos kuuluu tietenkin opinto-ohjaajalle ja henkilökunnalle. Erityisesti kiitos kuuluu kuitenkin oppilaille itselleen, jotka ovat jaksaneet puurtaa oman tulevaisuutensa eteen. Kiitos myös vanhemmille. Osa oppialista tarvitsee vanhempiensa tuke. Onneksi sitä on yleensä saatavilla.

Lapset oppivat vanhemmiltaan arvoja, asenteita ja käyttäytymismalleja

Samalla kun voin iloita suurimman osan puolesta, tulee kuitenkin ajatuksiin myös se pieni joukko suomalaisia nuoria, jotka eivät pääse jatko-opintoihin. Huolestuttavaa on erityisesti se, että osalle peruskoulun päättävistä nuorista jatko-opiskelu tai sijoittuminen työelämään ja paikan löytäminen  yhteiskunnassa ei ole merkityksellistä. Vastaukseksi saattaa tulla ”aivan sama”. Tätä ei voi hyväksyä, sillä ilman minkäänlaista koulutusta ei ole juurikaan töitäkään tarjolla.

Tähän teemaan liittyen luin tällä viikolla erinomaisen artikkelin ”Vanhempien huono-osaisuus voi katkaista lapsen koulupolun”. Turun Yliopiston erikoistutkija, dosentti Johanna Kallio pohtii siinä monipuolisesti sitä, miksi jotkut eivät pääse opinnoissa eteenpäin seuraavalle portaalle. Hän nostaa keskiöön lapsuuden kasvuympäristön tulevaisuuden koulupolun viitoittajana.  

Artikkeli löytyy Uutistamosta os. https://www.uutistamo.fi/vanhempien-huono-osaisuus-voi-katkaista-lapsen-koulutuspolun/

Kannattaa ehdottomasti lukea.