tiistai 18. huhtikuuta 2017

Valmistavan kautta kouluun


Valmistavan kautta kouluun

Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Kaikkien etu on, että maahan erilaisista syistä muuttaneet lapset ja nuoret oppivat mahdollisimman pian suomen kielen, ja ne taidot, joita selviytyminen suomalaisessa yhteiskunnassa, koulussa ja työelämässä edellyttävät. Suunnitelmallisen valmistavan opetuksen avulla nuoren motivaatiota, sitoutumista ja omatoimisuutta voidaan tukea. Parhaimmillaan kotouttamiseen liittyy monia eri toimialoja ja viranomaistahoja.

Tässä kirjoituksessani pohdin ainoastaan peruskouluun yläkouluikäisten valmistavaa opetusta ja sen merkitystä kotoutumisprosessissa. Näkemykseni pohjautuu kokemukseeni rehtorina koulussa, jossa kieli- ja kulttuuriryhmien kirjo näkyy vahvasi koulun arjessa.

Taustaksi on ehkä hyvä kertoa vähän Havukosken koulusta. Meillä oppilaat puhuvat äidinkielenään 23 eri kieltä. Suomi toisena kielenä oppilaiden (S2) määrä on tällä hetkellä reilu neljännes ja pienoisessa nousussa. On hyvä tajuta, että S2-oppilaat kuitenkin ovat kirjava joukko: osa oppilaista on syntynyt Suomessa, ja heidän suomen kielen taitonsa onkin riittävä hyvä opiskelua ajatellen. Osa on kuitenkin hyvin äskettäin Suomeen muuttaneita, ja tarvitsevat siksi vahvaa tukea suomen kielen opiskelussa. Osalla oppilaistamme kotona puhuttava kieli ei tue suomen kielen opiskelua. Näiden oppilaiden kodit eivät muutenkaan ole välttämättä riittävän tietoisia suomalaisesta yhteiskunnasta  ja sen koulujärjestelmästä. Oppilaiden kaveripiirillä on myös merkitystä. Suomenkieliset kaverit koulussa ja harrastuksissa ovat tärkeitä.

Kokemuksia muualta
Vierailin äskettäin Belgiassa rehtorikoulutuksen merkeissä. Eri maiden koulukulttuureihin on aina yhtä kiehtovaa tutustua. Yleensä vaikutelmaksi muodostuu se, että jotain opittavaa meillä suomalaisisilla on, mutta joissain asioissa me teemme asiat paremmin kuin muut. Vierailu Belgiaan jätti minut hämmennyksen valtaan. Olin sanalla sanoen tyrmistynyt flaaminkielisen alueen  koulutusjärjestelmän kehittymättömyydestä maahanmuuttajaoppilaiden opetuksen ja kotouttamisen osalta. Belgian kouluista puhuttaessa on muistettava se, että eri osissa Belgiaa koulujärjestelmät ovat toisistaan poikkeavia.

Belgia on maa, jossa on paikoin hyvin paljon maahanmuuttajia. Oma ennakkokäsitykseni olikin, että maassa olisi juuri tästä syystä vuosien saatossa kyetty kehittämään toimivia rakenteita näiden muualta Euroopasta ja maanosan ulkopuoleltakin maahan muuttaneiden nuorten opiskelun tueksi. Voi kuinka väärässä olinkaan. Maahanmuuttajaoppilaat jäävät ainakin meille esiteltyjen mallien mukaan lähes tyystin ilman tukea. Tarjolla ei juurikaan ole oman äidinkielen opetusta, joka auttaisi myös kohdemaan kielen oppimista, ei omassa koulussa tarjottavia erityisopettajan palveluita oppimisvaikeuksissa, eikä suomalaisen koulun kaltaista oppilashuoltoa. Maahanmuuttajaoppilaiden peruskoulun keskeyttämisprosentti on Belgiassa suuri. Itse asiassa vierailulla syntyi vaikutelma, että paikoin maahanmuuttajataustaisen  nuoren koulupudokkuus vaikutti jopa todennäköisemmältä kuin perusopintojen loppuun saattaminen. 
  
Valmistava opetus - suomalainen HELMI
Valmistava opetus on mielestäni yksi suomalaisen koulujärjestelmän helmiä. Kouluvierailut ja keskustelut flaamilaisten rehtorikollegojen kanssa vahvistivat näkemystäni siitä, että Suomessa ollaan oikealla tiellä. Valmistavan opetuksen malli on idea, joka kelpaisi vientituotteeksi. Suomalaisen koulun tapa järjestää valmistava opetus on laadukas ja tehokas tapa uittaa lapset ja nuoret osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja koulutuspolkua. Belgian vierailuni aikana tämä käsitys vahvistui entisestään. Totta kai myös meikäläisessä valmistavan opetuksen mallissa on omat kehittämistarpeensa ja pullonkaulansa, mutta perusidea maahan muuttaneen nuoren vahvasta tukemisesta on erittäin kannatettava.

Mitä valmistava opetus on käytännössä?
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu sellaisille oppilaille, jotka ovat muuttaneet juuri Suomeen, eikä heidän kielitaitonsa vielä siten riitä opiskeluun suomen kielellä. Oppilaiden aiempi koulunkäyntihistoria on hyvin kirjava – osalla koulua on käyty hyvin samankaltaisessa ympäristössä kuin meillä, osalla koulunkäynti ei ole lähtömaassa vielä päässyt alkua pidemmälle. Valmistavassa opetuksessa oppilas tutustutetaan suomalaiseen koulunkäyntiin sekä opitaan opiskelemaan suomen kielellä. Opetuksen tärkein tavoite on nimenomaan suomen kielen oppiminen. Valmistava opetus kestää noin vuoden, jonka jälkeen oppilas siirtyy perusopetuksen ryhmään.

Vantaalla valmistavaa opetusta järjestetään sekä ala- että yläkouluissa. Osassa kouluista valmistava opetus järjestetään lähikoulussa tuetusti perusopetuksen ryhmässä (yleensä alakouluja) tai erillisessä valmistavan opetuksen ryhmässä.  Havukosken koulussa valmistavaa opetusta annetaan yläkouluikäisille nuorille yhdessä ryhmässä, jonka oppilaita integroidaan yleensä kuudes- ja seitsemäsluokkalaisten opetusryhmiin. Integroinneissa valmistavan opetuksen oppilaat saavat kontakteja samanikäisiin suomalaisiin nuoriin, ja oppivat samalla käytännön arjessa tarvittavaa kieltä. Valmistava opetus painottuukin paljolti suomen kielen opiskeluun. Vantaalla oppilaalla on lisäksi mahdollisuus opiskella omaa äidinkieltään.

Yleensä integrointi aloitetaan taito- ja taideaineista, joissa suomenkielen osaamattomuus ei ole niin kriittistä. Oppilas voi osallistua esimerkiksi suomenkieliseen liikunnan, musiikin ja käsityön opetukseen. Tapauskohtaisesti ja oppilaiden vahvuuksia hyödyntäen integrointeja aletaan seuraavaksi tehdä myös muihin oppiaineisiin.
  
Valmistavan suuntana työelämäpainotteisuus
Mahdollisena ja omasta mielestäni toivottavana kehityssuuntana on yläkouluikäisten valmistavan opetuksen ja työelämän yhteistyömahdollisuuksien löytäminen. Tutkimuksissa on tehty havaintoja maahanmuuttajaoppilaiden ns. ”pitkistä reiteistä” koulutuksesta työelämään. Maahanmuuttajien reitit koulutukseen ja työelämään saattavat olla muita nuoria pidempiä, sisältävät usein tyhjäkäyntiä, päällekkäisyyksiä ja joskus myös epätarkoituksenmukaisia opintoja ja räikeimmillään vääriä uravalintoja. Esimerkiksi valmistavan opetuksen jakson ja seuraavien koulutusvaiheiden väliin saattaa syntyä turhaa odottelua. Lisäksi maahanmuuttajia ohjautuu jatko-opintoihin ainakin osittain sen perusteella, mitä koulutusta on tarjolla, ei todellisten koulutustarpeiden tai nuoren oman osaamisen ja kiinnostuksen kannalta tarkoituksenmukaisiin kouluihin. Oman lisänsä tuo mukanaan kulttuuristen ennakko-oletusten ohjaavuus jatko-opiskelupaikkojen ja työelämän valintojen suuntaamisessa.

Meillä Havukosken koulussa pohditaan parhaillaan sitä, miten joustavan perusopetuksen (JOPO) mallista opiskelua voitaisiin tuoda osaksi valmistavaa opetusta. Ensi lukuvuonna pääsemme toivottavasti jo kokeilemaan työelämäkontaktien hyödyntämisestä joidenkin oppilaiden kanssa. Toivomme löytävämme yrityksiä, jotka pystyisivät tarjoamaan valmistavan opetuksen nuorille työpaikkaopiskelujakson, jossa nuori pääsee opiskelemaan käytännön työelämän kielitaitoa, kehittämään aitoja sosiaalisia kontakteja, ja samalla kenties löytämään omien vahvuuksiensa mukaisen jatko-opiskelupolun.


Linkkivinkit:
MTV3 Maahanmuuttajakoululaiset kertovat: koulu on helppoa, kunhan suomenkieli sujuu

Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi – kipupisteet ja toimenpide-esitykset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti