tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulutervehdys

Terveiset joululoman kynnykseltä

Taas yksi syksy takana Havukosken koulussa. Tätä tekstiä kirjoittaessani omakin joululoma häämöttää parin tunnin päässä!

Syksy meni vauhdikkaasti.  Kaikkia koulussa toteutettuja hienoja ja mieleenpainuvia tapahtumia on mahdoton kirjata lyhyeen tekstiin.  400 oppilaan monikulttuurisessa koulussa arki ei totisesti tule tylsäksi.  

Todettakoon siis suuri kiitos kaikille kouluyhteisömme jäsenille tasapuolisesti.

Viestintäkulttuurin kehittymisen haluan kuitenkin nostaa esille yhtenä nostona monista hienoista koulun toimintaa kehittäneistä yksittäisistä asiakokonaisuuksista. Olen erityisen ilahtunut siitä, että kuluvan syksyn aikana koulumme on ottanut pitkiä askelia verkkonäkyvyydessään. Itse uskon, että pystymme tavoittamaan blogeilla, twitterillä, instagramilla yms. kanavilla paljon sellaisia Havukosken koulun toiminnasta kiinnostuneita, jotka muuten jäisivät tavoittamatta.

Omat lievät ennakkoluulotkin ovat karisseet matkan varrella. Keväällä 2015 jopa Twitter osoitti käyttökelpoisuutensa avoimien työpaikkojen markkinoinnissa. Pari hakijaa ilmoitti bonganneensa avoimen paikan nimenomaan Twitteristä. Tämä vahvisti osaltaan omaa uskoa siihen, että tämänkaltaiseen viestintään tulee panostaa jatkossa vielä nykyistä enemmän.


Tutustu Havukosken kouluun verkossa
Hyviä esimerkkejä modernin teknologian suomista viestintämahdollisuuksista ovat mm. seuraavat koulumme sivut
Havukosken koulun uudet nettisivut https://havukoskenkoulu.wordpress.com/
Sivuilta löydät myös Twitter- ja Instagram-tiliemme virran.
Havukosken koulu maailmalla https://havismaailmalla.wordpress.com/



Rauhallista joulua ja menestyksekästä vuotta 2016!


Arto Martikainen

rehtori 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti