Yhtenäiskulttuurin aika on ohi - koulussakin 

Luin aamulla mielipidekirjoituksen (HS 7.5.2017), jossa kriritisoitiin sitä, että älypuhelimien sovelluksia on jo liikaa. Joo, näin varmaan on. Jäin pohtimaan asiaa. Mielipidekirjoituksessa oli kyllä vahva pointtinsa, jonka myös minä allekirjoitan.

Lukuiset ja laadultaan erilaiset sovellukset ovat varmasti haaste osalle ihmisistä. Monille käyttäjäryhmille pitäisi yhä edelleen kehittää helppokäyttöisempiä palveluita, enkä nyt puhu vain lapsista tai ikäihmisistä. Kyllä meillä keski-ikäisilläkin on omat hasteemme tässä nykyisessä digimaailmassa.

Mielipidekirjoituksen luettuani huomasin jostain syystä pohtivani suomalaista koulukulttuuria ja erityisesti peruskoulun yhtenäiskulttuuria. Oli nimittäin aika, jolloin opettajien koulutustausta oli varsin homogeeninen. Lähes kaikki kouluun töihin hakeutuneet opettajat olivat kouluttautuneet saman kaavan mukaan jossakin Suomen yliopistoista. Ei juurikaan löytynyt ulkomailla vaihto-oppilasvuottaan viettäneitä tai muusta syystä ulkomailla opiskelleita (siis muualla kuin USA:ssa vaihto-oppilasvuotensa viettäneitä).  Oli aika, jolloin opettajien työhistoria oli hyvin homogeeninen. Ensin lyhyitä sijaisuuksia kouluissa, sitten asettuminen johonkin määräaikaiseen sijaisuuteen, ja sitä kautta sitten kiinni viransyrjään. Oli myös aika, jolloin suurten oppikirjakustantajien hyvämaineiset oppikirjat olivat monelle opettajalle lähes yhtä kuin opetussuunnitelma. Oli aika, jolloin... Tätä listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Tuon alussa mainitsemani Hesarin mielipidekirjoituksen innoittamana aloin todella pohtia sitä, miten homogeeninen/heterogeeninen nykykoulu on? Vaikka yhteiskunnassa  ja oppilaissa näkyvä kielten ja kultturien kirjo ei vielä opehuoneessa suuresti näykään, on opettajien kokemustausta ja tapa tehdä työtä nykyään hyvin moninainen. Myös oppilaiden tarvitsema tuki opiskelussaan on nykyään paljon monimuotoisempi kuin aiemmin ymmärrettiinkään. Suomalaisen koulun yhtenä vahvuutena ja menestyksen kivijalkana on pidetty korkeasti koulutettujen opettajien monessa kohdin maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen suurta autonomiaa. Aloin myös laskeskella sitä, montako erilaista oppikirjaa, sähköistä oppimateriaalia, mobiiliapplikaatiota, laiteympäristöä jne. esim. meillä Havukosken koulussa on käytössä. Nopealla laskemisella pääsin... pääsin... eihän tuon laskeminen ollut edes mahdollistakaan. Lopputulos oli nimttäin se, että oppiaineilla ja opettajilla on käytössään mieletön määrä erilaisia oppimateriaaleja ja teknis-pedagogisia ratkaisuja, minkä lisäksi eri aineiden opetuksessa käytetään paljon erilaisia koulun ulkopuolisia oppimisypäristöjä ja erilaisia kolmannen sektorin tuottamia palveluja. Osa näistä yritysten ja yhteisöjen tarjoamista konseptikonaisuuksista, materiaaleista ja koulutuksista on toki täyttä scheissea, mutta enimmäkseen on hyvää tarjolla. 

Ajatuskulkuni lopputulos on, että yhtenäiskulttuurin aika on totisesti ohi myös peruskoulussa. Tämän asian todella huomaa myös rehtorin työssä. Moni ajattelee yhä edelleen, että koulun rehtorin tulisi tietää kaikki koulussa tapahtuva. Ikään kuin seisoa kaapin päällä, tuotantolinjan äärellä, ja samanaikaiseti kontrolloida kaikkea ympärillä  tapahtuvaa. Näin ei tapahdu, eikä siis koulun kompleksisuuden vuoksi käytännössä voikaan tapahtua. Myös rekrytointi on (onneksi) muuttunut haasteellisemmaksi, ja samalla myös mielenkiintoisemmaksi. Haussa oleviin opettajan tehtäviin on tyrkyllä aivan tolkuttoman hyviä hakijoita. Hyvin erilaisia hakijoita.

Itse näen asian niin, että on valtavan suuri onni, että suomalainen peruskoulu on nykyään niin monimuotoinen kuin on. Olisihan tämä reksin työkin aika tylsää, jos asiat olisivat liian johdonmukaisesti eteneviä ja ennalta arvattavia.

Enää neljä viikkoa kovaa puristusta, ja sitten koittaa suvivirren aika! Tsemppiä kaikille koulutyötä tekeville kevätlukukauden loppuun saattamiseksi.