RENTOUTTAVAA KESÄÄ KAIKILLE LASTEN JA NUORTEN KANSSA TYÖSKENTELEVILLE
Kiitos kaikille päättyneestä lukuvuodesta
2016-2017!
Taas on yksi lukuvuosi on saatu päätökseen.
Oppilaat saatiin kesälaitumille jo kohta kolme viikkoa sitten.
Osa opettajakunnasta on piipahtanut koululla erilaisia asioita hoitamassa,
koulusihteeri yrittänyt pysyä ajatuksenjuoksuni perässä
ja kouluisäntä on tehnyt viimeisiä
valmisteluja, jotta voimme laittaa koulun ovet säppiin suunnatessamme itsekin kesälomalle.
Nyt on aika sulkea oma kone, ja aloittaa kesäloma.
Päättynyt lukuvuosi oli itselläni
järjestyksessään jo 22. Perspektiiviä
on siis ehtinyt kertyä. Moni asia on muuttunut matkan
varrella, ja suurin osa asioista toki positiiviseen toki suuntaan. Yksi asia
minua kuitenkin huolettaa kasvavassa määrin: Kuinka lasten ja nuorten kanssa
työtä tekevät jaksavat työssään?
Meillä Havukosken koulussa tehtiin kuluvana
lukuvuonna työympäristön arviointi- ja opiskeluympäristön
arviontikyselyt henkilökunnalle, oppilaille (https://drive.google.com/file/d/0Byc99yAWK5yedXNJQUhXWFlEdm8/view)
ja oppilaiden huoltajille (https://drive.google.com/file/d/0Byc99yAWK5yeTW8zSEx2cVVNWk0/view).
Niissä nousi esille monia syvällisemmän tarkastelun arvoisia asioita. Nyt ja
aiemmin tekemissämme työhyvinvointikyselyissä
nousee aina esille vakavia merkkejä siitä, että henkilökunnan jaksaminen on koetuksella. Työkiire,
huoli oppilaiden oppimisesta, henkilökohtaiset kehittymispaineet, kiittämättömyyden
ja riittämättömyyden tunne jne. Nämä
on otettava vakavasti. Työhyvinvointi tulee mielestäni
nostaa nykyistä enemmän keskiöön.
Työ peruskoulussa ei ole helppoa. Joku
mainitsee heti pitkät lomat, mutta miettikääpä
ihan tosissanne sitä arkea, jossa peruskoulun opettaja
tekee työtään. Uuden opetussuunnitelman vaatiman
osaamisen hankkiminen, digiloikkiminen, oppilashuollollisten töiden
määrän jatkuva ja tuntuva kasvu, alituinen kiire,
riittämättömyyden tunne, positiivisten kokemusten
vähäisyys jne. Lisäksi
meistä jokainen tietää (ja toivottavasti myös
tunnustaa) myös sen, että
aikuisiän kynnyksellä olevien murkkujen kanssa oleminen ei
ylipäätään ole maailman helpoin homma.
Uskallanpa väittää, että suurin osa teistä
lukijoista on tuskaillut tämän asian kanssa.
Jokainen tarvitsee työssään positiivisia, voimaannuttavia
kokemuksia. Itse yritän muistaa tämän,
ja jakaa kiitosta aina tilaisuuden tullen. Jälleen päättynyttä vuotta taakse päin
peilaten, huomaan kuitenkin, että kiitosta olisi voinut jakaa enemmänkin.
Kiittämisen aiheita varmasti oli. Miksi en osannut jakaa kiitosta
sillä hetkellä, kun sen paikka olisi ollut?
Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että
myöskään koulun johto ei työssään
juurikaan saa kiitosta. Hieman kärjistäen voisi todeta seuraavaa: Hyvin
sujuvat asiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta
haasteiden ratkaisemattomuus on rehtorin ja/tai koulu johtoryhmän
vika. ”Miksei ne tällekään asialle tee mitään?”
Rehtori jää kouluyhteisössä usein ulkopuoliseksi
hallintovirkamieheksi, jonka tehtäväksi jää kaiken kuonan vastaanottaminen ja
sen perkaaminen. Luokkatyöskentelyn hyvä vire,
positiivinen, onnistumisia sisältävä ja yhteisöllistä
hyvinvointia lisäävä arki jää rehtorille usein valitettavan
vieraaksi.
Mistä siis ne kaikkien tarvitsemat
positiiviset ”kiksit”? Kulunut vuosi oli mielenkiintoinen
monella tavalla. Omaa tekemisen draivia lisäsi tieto siitä, että
Havukosken koulu tullaan peruskorjaamaan lukuvuoden 2018-2019 aikana. Eikä
nyt puhuta pelkästä teknisestä
perusparannuksesta, vaan myös toiminnallisten muutosten
hakemisesta koulurakennuksen tiloja uudella tavalla tarkastelemalla ja
rakentamalla. Tulevat vuodet tulevat olemaan ammatillisesti mielenkiintoisia ja
haastavia, minkä huomaan lisänneen
työmotivaatiotani selvästi. Odotan innolla seuraavaa
lukuvuotta.
Olen parin viikon aikana pohtinut sitä,
mikä on päällimmäisin ja vahvin muisto lukuvuodesta.
Huomaan, että kaikesta hienosta lukuvuoden aikana
tapahtuneesta huolimatta ajatukseni palaavat toistuvasti syyslukukauden lopulla
tapahtuneeseen koulumme entisen oppilaan kohtaamiseen. Useamman vuoden takainen
oppilas tuli tuolloin juttusilleni, pyytäen anteeksi sitä, että
oli antanut minulle tappouhkauksen silloin peruskouluaikanaan. Kyseistä
asiaa käsiteltiin tuolloin isolla koneistolla, kuten asiaan kuuluu.
Poliisikin oli mukana kuvioissa. Arvostan erittäin suuresti sitä, että
nyt jo aikuisikään kasvaneella nuorella oli sisua
tulla keskustelemaan asiasta henkilökohtaisesti. Respect!
Kävimme mukavan keskustelun kyseisen nuoren
nykytilanteesta ja tulevaisuudensuunnitelmista sekä
kouluttautumissuunnitelmista. Toivotin hänelle vilpittömästi
onnea tulevan elämään. Keskustelun jälkeen
olin itse asiassa aika täpinöissäni. Taisin muutamalle ensimmäisenä
vastaan tulleelle työkaverille mainitakin asiasta. Ei tässä
siis ihan turhaa työtä tehdä. Jumankauta kun tämä
on hienoa työtä!
Sinä lasten ja nuorten kanssa työtä tekevä
Työssäsi näet monenlaista: Lasten
ja nuorten laiminlyöntiä ja kaltoin kohtelua,
vanhempien välinpitämättömyyttä lapsen hyvinvoinnista,
valtaisaa itsekkyyttä,
voimattomuutta teinikapinan edessä,
kyvyttömyyttä asettaa nuorelle
rajoja, vanhempien masennuksen oireita, masennuksen suoran vaikutuksen lapsensa
elämään, perheiden vähävaraisuutta,
päihteidenkäyttöä ja muuta
vanhempien voimattomuutta. Oppilaat aika harvoin muistavat myöskään
kiittää sinua vaivannäöstäsi, tuntien suunnittelusta ja läsnäolostasi.
Olet opettajana (oppilaiden mielestä) usein enemmän häiritsemässä
oppilaiden kouluviihtyvyyttä kuin tukemassa sitä. Lisäksi arkeesi kuuluvat rasismi eri
muodoissaan, sovinismi, epärealistiset
odotukset jatko-opinnoista jne.
Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevänä koet usein
voimattomuuden tunteen. Tiedät
yksittäisen
nuoren taustalla olevat ongelmat, mutta sinulla ei välttämättä
ole suoria mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Yrität
vain löytää jonkinlaisen välittömään arkeen
helpottavasti vaikuttavan tavan toimia, vaikka tiedätkin, ettei se ratkaise monimutkaista
ongelmavyyhtiä.
Huomaathan kuitenkin, että näet myös onnistumisia, oppimista ja vilpitöntä
valoa, jota oppiva nuori jakaa ympäristöönsä. Koet hillitöntä
nuorten tulevaisuuden toivojen kasvuun ja kehitykseen liittyvää
riemukasta valoa. Saat olla mukana kokemassa tuhansien lasten ja nuorten
kasvutarinaa iloiten useista pienistä ja suurista onnistumisista. Olet siis
myös jossain mielessä etuoikeutettu.
Toivon sinulle jaksamista. Teet mittaamattoman arvokasta
työtä päiväkodissa, koulussa,
harrastus- ja vapaa-ajantoiminnassa ja erilaisissa muissa lasten ja nuorten elämää koskettavissa
tehtävissä.
Saatat olla palkkatyössä toimiva tai vapaaehtoispohjalta lasten
ja nuorten hyvinvoinnin eteen ponnistelevat. Teitä kaikkia tarvitaan.
Kiitos sinulle!
Valitettavan harvoin saa kiitosta tekemästäsi työstä. Jonkinlainen outo (suomalainen) perusajatus
on nimittäin se, että onnistumisista ei muisteta kiittää,
mutta pienet puutteet osataan kyllä osoittaa välittömästi.
Leipänsä voisi hankkia helpommallakin. Teet tärkeää työtä. Puolustusvoimien
vuosikymmenen vaihteen rekrytointi-slogania lainatakseni: Teet työtä, jolla on
merkitystä. Toivottavasti osaat löytää arjessasi ne työhösi
liittyvät positiiviset asiat.
Tulevaisuus
on nuorissa. Jokainen tähänastinen sukupolvi on ollut vanhempiaan fiksumpi,
tietävämpi ja kykenevämpi. Tähän uskoen ja luottaen haluan toivottaa kaikille
menestyksekästä tulevaisuuttaa.
Nyt
on aika lomailla. Rentoutua ja ladata akkuja.
Jaksamista
ensi lukuvuoteen. Teet tärkeää työtä, kiitos siitä!
Arto
Martikainen
rehtori
Havukosken
koulu
#opehommat
#lapset #kasvatus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti